Pelottaa. Entä sitten?

Vuosi sitten pohdin, aloittaisinko blogin kirjoittamisen. En uskaltanut. Ajattelin, ettei ketään kiinnosta. Ja sehän olisi ollut kamalan noloa, vai mitä?

Nyt en ainoastaan aloita blogin kirjoittamista, vaan perustin oman yrityksen, joka on ollut pitkäaikainen haaveeni. Paljon uhkakuvia, riskejä, epäonnistumisen mahdollisuuksia.  Mistä nyt sitten yhtäkkiä keräsin kaiken tämän rohkeuden?

Ei se pelko mihinkään kadonnut. Kyse on siitä, että en anna sen enää ohjata elämääni.

Käänteen tekevää omassa prosessissani oli Russ Harrisin kirja Onnellisuusansa (suom. Arto Pietikäinen). Kirjassa neuvotaan, miten asettaa lyhyen- ja pitkänaikavälin tavoitteet, kuinka tehdä toimintasuunnitelma ja miten käsitellä kaikki ne tielle tulevat ajatusesteet. Omia ajatusesteitäni olivat mm.  "Ei se kuitenkaan onnistu" ja "joku muu tekisi tämän paremmin" jne.

Kaiken työskentelyn lähtökohtana on kuitenkin arvot. Ei voi tietää, mihin suuntaan pitää kulkea, jos ei tiedä arvojaan. Ei voi miettiä tavoitteitaan tai tehdä toimintasuunnitelmaa, jos ei tiedä, minkä eteen haluaa ponnistella.

Muun muassa tästä kognitiviisessa lyhytterapiassa on kyse.

Mitä sinä tekisit, jos pelko ei ohjaisi elämääsi?