"Äiti, laita kännykkä pois"


Sä oot aina puhelimella”. Nuorimmaisen viiltävä kommentti tekee kipeää. Läsnäolo. Tuo paljon puhuttu, tärkeä taito.

Hoidan puhelimellani kaiken: Pankkiasiat, sähköpostit, ajanvaraukset kampaajalle ja lääkäriin, kauppalistojen teot, yhteydenpidon, tiedon hakemisen, Wilma-viestit ja sosiaalisen median tietenkin. On matkailusovellusta, terveyssovellusta, monenlaista kauppasovellusta huomiotani viemässä. Puhelin on kuin magneetti, tarttuu käteen ajattelematta ja jää siihen. Ja kuitenkin. Kun kerta toisensa jälkeen muistutan itseäni omista arvoistani, en pidä mitään muuta tärkeämpänä kuin olla läsnäoleva vanhempi, läsnä lapsilleni. Ja sitä häiritsee vain yksi asia. Puhelin. Ja sen mukana miljoona muka juuri nyt hoidettavaa asiaa.

Ei kukaan pysty olemaan 100% läsnä koko ajan, olemmehan ihmisiä. Mutta hetkittäin, sekin on riittävän hyvä. Ajattele miten hyvältä se tuntuu itsestäkin. Kun saa puolisolta tai ystävältä muutaman minuutin jakamatonta huomiota, keskittynyttä kuuntelua, myötätuntoa, jakamista.  Jatkan siis läsnäolon opettelua ja jätän tänään puhelimeni laukun pohjalle. Olen läsnä lapsilleni. Pelataan vaikka korttia. Ei muuten maksa mitään.

Läsnäoloa viikonloppuunne <3